Siirry sisältöön
Haku
Kirjaudu Openettiin
Haku

Uuden kassanjohtajan terveiset

Kahdestoista vuosi kassanjohtajana toi kodiksi uuden työttömyyskassan ja uudet jäsenet. Uuden työn aloitus tuntuu ihanalta, elän vahvaa kuherruskautta.

Surullisen sävyn kuherruskuukausiin tuovat lakimuutokset, jotka tulevat pienentämään myös Opetus ja tiede -työttömyyskassan jäsenille tarjottavaa turvaa. Leikkauslista on pitkä ja armoton. Työttömyysturvan leikkaukset tulevat näkymään jo osittain ensi kesänä työttömien toimeentulossa.

Ajattelen ahdistuneena vaikkapa nuorta opettajaa, joka on opiskeluaikana saanut kolme lasta ja työskennellyt erilaisissa osa-aikatöissä opiskelujensa aikana. Hän on ensimmäisessä määräaikaisessa työsuhteessa peruskoulussa ja työt päättyvät kevätlukukauden lopussa. Hän on lupautunut tekemään satunnaisia töitä tutussa päiväkodissa kesän aikana, kuten monena kesänä aikaisemminkin. Syksyllä edessä on uusi määräaikainen työsuhde, joka alkaa 8.8.2024. Nuori opettajamme on tottunut luottamaan turvaan, jota hän on saanut kassastaan aikaisimpina kesinä.

Jos opettajan ensimmäinen työtön päivä on maanantaina 3.6.2024, jaksotetaan ensimmäiseksi mahdolliset pitämättömistä lomapäivistä maksetut lomakorvaukset päättyneestä työsuhteesta. Jos lomakorvauksia on maksettu vaikkapa 28 päivältä, siirtyy päivärahan maksatuksen alku 28 arkipäivällä eli yli viidellä viikolla. Tämän jälkeen työttömän tulee odottaa 7 arkipäivän kulumista ennen kuin ensimmäistäkään päivärahapäivää päästään maksamaan. Muutos vuotta aikaisempaan kesään on kaikkiaan 30 tuetonta arkipäivää, kun aikaisemmin lomakorvausta ei jaksotettu ja omavastuupäiviä oli vain 5. Esimerkkitapauksessa ensimmäinen maksettu päivä tulisi olemaan 22.7. ja ensimmäiset kaksi päivärahaa sisältävää viikkoa tulisivat arviolta maksuun juuri ennen syyslukukauden alkua viikolla 32.

Lisäksi leikkaukset näkyvät myös päivärahan pienenemisenä. 1.4.2024 leikataan työttömien lapsikorotukset, joiden vaikutus on merkittävä. Opettajallamme on 3 alaikäistä lasta, joten hän menettää joka kuukausi 285,09 euroa edelliseen kesään verrattuna.

Jos työtön tekee osa-aikaisia töitä, on hän aiemmin voinut tienata 300 euroa ilman, että palkka on vaikuttanut ansiosidonnaiseen päivärahaa. Jos hän 1.4.2024 alkaen päättää tehdä osa-aikatyötä, leikkaa jokainen euro päivärahan suuruutta 50 sentillä. Menetys on osa-aikatyötä tekevälle ja soviteltua päivärahaa saavalle työttömälle enimmillään 150 euroa kuussa aikaisempaan verrattuna

Tänä vuonna suuren pettymyksen tuottaa työttömyysturvajärjestelmä. Aikaisempiin vuosiin verrattuna nuoren opettajamme työttömyysturva pienenee kesällä 3 263,88 eurolla ja ensimmäinen maksu on tilillä aikaisintaan heinäkuun lopulla.

Aikaisempiin vuosiin verrattuna nuoren opettajamme työttömyysturva pienenee kesällä 3 263,88 eurolla ja ensimmäinen maksu on tilillä aikaisintaan heinäkuun lopulla. Kaikkiaan hän saa kesäkuukausina päivärahaa 13 päivältä yhteensä 1045,98 euroa.

Meillä ei ole muuta apua tarjottavana jäsenistölle pienenevien päivärahojen ja vähenevien maksupäivien paineessa kuin mahdollisimman nopea käsittelyaika. Tulevaan tuskaan, pettymykseen ja ahdistukseen voimme eläytyä, mutta se ei helpota yhdenkään jäsenemme elämää. Toivon, että jäsenemme luottavat yhä siihen, että olemme heitä varten, heidän puolellansa ja heidän tukenaan elämän kriittisimmissä hetkissä.

Kesä 2023

(4.06.-8.8.2023)

  • kuukausipalkka 3200,00 €, 3 lasta
  • täysi päiväraha 100,70 € /pvä (sis. lapsikorotuksen 13,26 € / päivä)
  • osa-aikatyön palkka jää alle suojaosan, ei vaikutusta päivärahaan

Päivärahaa maksetaan kesän 42 päivältä 4229,40 €.

Kesä 2024

(3.06. -7.8.2024)

  • kuukausipalkka 3200,00 €, 3 lasta
  • täysi päiväraha 87,44 € /pvä (ei lapsikorotusta)
  • osa-aikatyön palkka vähentää päivärahaa 6,98 € / pvä. Ei suojaosaa enää.

Päivärahaa maksetaan kesästä 13 päivältä yhteensä 1045,98 €.

Jenni Korkeaoja

Kassanjohtaja

Ihmisläheinen polkujuoksija, joka nauttii erityisesti kevätauringosta ja lintujen liverryksestä.

jenni.korkeaoja@opetusjatiede.fi

 

Lue seuraavaksi