Siirry sisältöön
Haku
Kirjaudu Openettiin
Haku

Työttömyysturva heikentyy osittain työllistyneillä

Uudet työttömyysturvan leikkaukset astuivat voimaan syyskuun alussa. Pahiten leikkauksista kärsivät osittain työllistyneet, osa-aikatyötä tai lyhyttä työpätkää tekevät työntekijät, ja alat, joilla osittaista työtä tehdään paljon. Osa-aikatyö tai lyhyempien työpätkien vastaanottaminen ei ole enää yhtä houkuttelevaa, ja jo keväällä tapahtuneet työttömyysturvan leikkaukset näyttävät vähentäneen näiden töiden vastaanottamista.

Työssäoloehdon pidentyminen ja työttömyysturvan porrastaminen mullistavat työttömyysturvaa eniten, mutta väheksyä ei pidä yli 58-vuotiaiden työttömyysturvaan tehtyjä leikkauksia. Tänä vuonna tehdyt leikkaukset vaikuttavat käytännössä jokaisen työttömän toimeentuloon merkittävästi – voittajia ei juuri työttömien joukosta löydy. Suurimmat häviäjät löytynevät kuitenkin osa-aikatyötä tekevien joukosta.

Työttömyyskassojen yhteisjärjestö TYJ tiedotti elokuun lopussa osittain työllistyneiden määrän vähentyneen ansiosidonnaisten saajien joukossa (Osittain työllistyneiden osuus ansiosidonnaisen saajista on laskenut – TYJ)(siirryt toiseen palveluun). Viime vuonna 99 000 henkilöä sai päivärahaa, jossa oli huomioitu työtulon vaikutus. Tämä tarkoittaa 38% kaikista ansiosidonnaisen saajista. Osittaista työtä tekevien määrä on kuitenkin vähentynyt viime syksystä alkaen merkittävästi.

Jos muutos on pysyvä ja osittainen työllistyminen vähenee, on sillä vaikutusta paitsi työnhakijoille niin myös työnantajille. Jokainen työtilaisuus pitää työttömän kiinni työelämässä ja poikii parhaimmillaan myös kokoaikaista työtä. Osa-aikatyön aikana on voinut myös uudelleen kouluttautua, löytää itselleen uuden työuran tai saada tilapäistä joustoa haastavassa elämäntilanteessa.

Tänä vuonna tehdyt leikkaukset vaikuttavat käytännössä jokaisen työttömän toimeentuloon merkittävästi – voittajia ei juuri työttömien joukosta löydy. Suurimmat häviäjät löytynevät kuitenkin osa-aikatyötä tekevien joukosta.

Osittain työllistyneistä kuitenkin suurin osa etsii kokoaikaista työtä, eikä kyse ole omasta valinnasta. Osa-aikaisille kasautuvat ilta-, yö-, vuoro- ja viikonlopputyöt, mikä voi olla yhteydessä kielteisiin hyvinvointiseurauksiin etenkin, jos kyseessä on vastentahtoinen osa-aikatyö. Lisäksi vastentahtoinen osa-aikatyö liittyy työssä käyvien köyhyyteen. Näiden ihmisten työttömyysturvan leikkaaminen tulee näkymään paitsi yksilöiden ja perheiden elämäntilanteen heikkenemisenä niin myös yhteiskunnan muiden tukien tarpeen kasvuna.

Osa-aikatyö on työnantajalle mahdollisuus hakea joustoa työvoimakustannuksissa, joten osa-aikatyön vastaanottamiselle on aikaisemmin haettu kannustimia työttömyysturvassa. Esimerkiksi palvelualoille on tärkeää löytää työntekijöitä nopeasti myös lyhytaikaisiin työsuhteisiin tai osa-aikatyöhön. Osa-aikatyöntekijöiden työmarkkina-asema on ollut myös niin heikko, että epämieluisiin tehtäviin ja työvuoroihin löytyy tekijä usein juuri heidän joukostaan.

Keväällä työttömyysturvasta hävisi 300 euron suojaosa, joka oli varmistamassa, että pienetkin osa-aikatyöt kannatti ottaa vastaan. Alle 300 euron työtulo ei vaikuttanut päivärahaan millään tavalla. Vaikka palkka olisi ollut 500 euroa, niin tuostakin summasta vain 100 euroa vaikutti ansiosidonnaisen määrää vähentävästi.

Työllistymisen näkökulmasta jokainen työtilaisuus kannattaa käyttää ja ottaa vastaan. Edelleen myös työttömyyskassojen tarjoama ansiosidonnainen päiväraha tulee tarjoamaan merkittävää turvaa työttömyyden ajalle.

Merkittävä työttömyysturvan leikkaus juuri osa-aikaisille ja pienituloisille on työttömyysturvan porrastus. Porrastuksessa ansiopäiväraha laskee työttömyyden jatkuessa. Ansiopäivärahaa alennetaan ensimmäisen kerran, kun työttömyyspäivärahaa on maksettu 40 työttömyyspäivältä. Silloin ansiopäiväraha laskee 20 prosenttia. Päivärahaa leikataan uudestaan 25 prosentilla täydestä ansiopäivärahasta, kun sitä on maksettu 170 työttömyyspäivältä. Pientä ansiosidonnaista päivärahaa saavalle porrastus tarkoittaa ansio-osan jäämistä kokonaan pois ja maksettavaksi jää vain peruspäivärahan suuruinen perusosa.

Esimerkki porrastuksesta ensin 80% tasolle ja sitten 75% tasolle, kun henkilön kuukausipalkka on 1400e/kk
Esimerkki porrastuksesta, kun henkilön kuukausipalkka on ollut 1400€/kk. Esimerkissä viitataan täyden päivärahan määrään.

Nyt voimaan astuva työssäoloehdon muutos vaikuttaa myös heikentävästi osittain työllistyneiden työttömyysturvaan. Työssäoloehdon muutokset tulevat leikkaamaan suuren osan osa-aikaista työtä tai määräaikaisessa työsuhteessa olevan työttömyysturvaa vaikeasti ennakoitavalla tavalla. Työtön tulee entistä useammin pohtimaan, kannattaako työ kuin työ vastaanottaa, jos sen vaikutukset työttömyysturvaan on vaikea ennakolta arvioida.

Työllistymisen näkökulmasta jokainen työtilaisuus kannattaa käyttää ja ottaa vastaan. Edelleen myös työttömyyskassojen tarjoama ansiosidonnainen päiväraha tulee tarjoamaan merkittävää turvaa työttömyyden ajalle. OIemme täällä kassassa jokaista jäsentä varten auttamassa ja neuvomassa. Toivon, että jäsenemme ottavat meihin yhteyttä, kun jokin työttömyysturvassa askarruttaa tai muutokse tuntuvat monimutkaisilta hahmottaa.

Työssäoloehdon kertyminen työtulojen perusteella
Esimerkki siitä, miten työssäoloehdon kertyminen puolikkaista työssäoloehtokuukausista vaikuttaa päivärahan tasoon.
Laskennallinen kuukausipalkka määrittelee päivärahan suuruuden, joten yllä olevista laskelmista on helppo huomata muutoksen häviäjät – osa-aikatyötä tekevät.

Jenni Korkeaoja

Kassanjohtaja

Ihmisläheinen polkujuoksija, joka nauttii erityisesti kevätauringosta ja lintujen liverryksestä

jenni.korkeaoja@opetusjatiede.fi

Lue seuraavaksi