Siirry sisältöön
Haku
Kirjaudu Openettiin
Haku

Vuorottelukorvauksen hakeminen ja maksaminen

Vuorottelukorvausta haetaan työttömyyskassalta sähköisen palvelun (Openetin) kautta tai postitse lähetettävällä lomakkeella, jonka saat työ- ja elinkeinotoimistosta tai kassan kotisivuilta Lomakkeet-kohdasta.

Hakemus tulee jättää viimeistään kolmen kuukauden kuluessa vapaan alkamisesta lukien. Toisin kuin ansiopäivärahaa haettaessa voit lähettää vuorottelukorvaushakemuksen työttömyyskassaan myös etukäteen eli ennen vapaan alkamista. Päätös korvausoikeudesta ja korvauksen suuruudesta voidaan antaa kuitenkin vasta sen jälkeen, kun vapaasi on alkanut.

Ensimmäisen hakemuksen jälkeen ei toimiteta jatkohakemuksia, kuten ansiopäivärahassa, mutta kassalle tulee ilmoittaa vuorottelukorvaukseen vaikuttavista muutoksista välittömästi (esimerkiksi työllistymisestä).

Hakemuksen liitteeksi tarvitaan kopio vuorottelusopimuksesta sekä vuorotteluvapaata edeltävältä 52 viikolta tai 12 täydeltä kuukaudelta palkkatodistus, jossa näkyvät lomarahat, palkattomat ja sairaudesta johtuvat osapalkkaiset ajat eriteltyinä. Palkkatodistuksen voit lähettää vasta, kun vuorotteluvapaata edeltävän kuukauden palkkasi on maksettu. Jos sinulla tai perheenjäsenelläsi on yritystoimintaa, tarvitaan kopio viimeksi vahvistetusta verotuspäätöksestä sekä työ- ja elinkeinotoimiston esteetön lausunto yritystoiminnasta. Jos yritystoiminnan ajalta ei vielä ole verotuspäätöstä käytettävissä, tulee toimittaa kopio kirjanpidosta toiminnan ajalta.

Saamme palkkatietoja tulorekisteristä 1.1.2020 alkaen. Tämä
tarkoittaa sitä, että sinun ei lähtökohtaisesti tarvitse liittää
palkkatodistusta hakemukseen. Jos tulorekisterissä
ei ole hakemuksen käsittelyä varten tarvittavia tietoja,  pyydämme
näitä tietoja palkanlaskijalta tai sinulta itseltäsi.

Työ- ja elinkeinotoimisto antaa työvoimapoliittisen lausunnon työttömyyskassalle, joka tekee korvauksesta kirjallisen päätöksen ja maksaa korvauksen.  Ota yhteyttä Te-toimistoon hyvissä ajoin ja tarkista tarvittavat liitteet, jotka pitää toimittaa Te-toimistoon.

Vuorottelukorvauksen maksaminen

Vuorottelukorvausta maksetaan takautuvasti neljän kalenteriviikon maksujaksoissa. Ensimmäinen maksujakso voi olla lyhemmältä tai pidemmältä ajalta riippuen käsittelytilanteesta. Korvauksen maksupäivä on maksujakson päättymistä seuraavan viikon jälkeisenä keskiviikkona.

Kalenterikuukauden maksujaksoa käytetään, jos saat kuukausittain jotain sosiaalietuutta tai jos sinulla on työtuloa osa-aikaisesta työstä tai tuloa sivutoimisesta yritystoiminnasta. Korvauksen maksupäivä on tällöin kuukauden viimeisestä päivästä lukien kahden pankkipäivän kuluttua.