Liity työttömyyskassaan jo opintojen aikana – jäsenpalveluasiantuntijan terveiset nuorille
Moni miettii ensimmäisten työvuosien kynnyksellä, mistä ja milloin kannattaa hakea turvaa tulevaisuuteen. Yksi tärkeimmistä asioista, jonka voi hoitaa kuntoon jo opiskeluaikana, on liittyminen työttömyyskassaan.
Opetus ja tiede -työttömyyskassa on tarkoitettu opetuksen, koulutuksen ja psykologian alalla tai tieteen ja tutkimuksen parissa työskenteleville. Tyypillisimpiä jäsenten ammatteja ovat esim. varhaiskasvatuksen tai luokanopettajat, psykologit, tutkijat tai näiden alojen kehittämis- ja edunvalvontatehtävissä työskentelevät.
Myös muilla aloilla työskentelevät ovat tervetulleita liittymään kassan, jos he ovat suorittaneet vähintään alemman korkeakoulututkinnon.
Kassa kuuluu kaikille, myös opiskelijoille
Jos olet opetusalan opiskelija, voit liittyä työttömyyskassaan, kun työskentelet esimerkiksi opettajan sijaisena tai koulunkäyntiavustajana opintojesi ohessa. Samalla tavalla psykologiopiskelija voi liittyä kassaan esim. aloittaessaan palkallisen työharjoittelun. Jo yhden tunnin työskentely riittää kassaan liittymiseen, kunhan työskentelypäivältä on työsuhde voimassa. Kannattaakin täyttää liittymislomake heti kun työskentelyn alkamispäivämäärä on tiedossa tai viimeistään työskentelypäivänä, koska takautuvasti kassaan ei voi liittyä.
Jos valmistumisesi jälkeen et heti saa vakituista työpaikkaa, työttömyyskassan tuki on keskimäärin kaksinkertainen verrattuna Kelan työttömyysetuuteen.
Oikeus päivärahaan rakentuu ajan myötä
Opiskelijan kannattaa liittyä työttömyyskassaan, jotta voi jo opiskeluaikana alkaa kerryttämään työssäoloehtoa ja jäsenyysaikaa kassassa. Työttömyyspäivärahan saamiseen tarvitaan vähintään 12 kk:n työskentely- ja jäsenyysaika kassassa. Kassan jo liittyneiden työskentelyaikaan lasketaan mukaan kaikilla aloilla tehty työ (esim. kaupan tai muun alan kesätyö), kunhan työtä tehdään työsuhteessa. Jos kassaan liittyy jo opiskeluaikana, on työssäoloehto jo takataskussa ennen valmistumista ja ensimmäistä työpaikkaa.
Liittymispäivänä edellytämme työtä opiskelualallasi mutta muuten voit kerryttää työssäoloehtosi kesätöissä ja osa-aikatöillä myös muilla aloilla.
.
Kaksi tapaa liittyä kassan jäseneksi
Työttömyyskassaan voi liittyä ilman ammattiliiton jäsenyyttä. Myös ammattiliitosta eroavat voivat jäädä kassan jäseniksi työskentelyalasta riippumatta. Työttömyyskassan jäsenmaksu ilman ammattiliiton jäsenyyttä on tänä vuonna 60,00 euroa (5,00 euroa/kk). Jos liityt nyt toukokuussa, on vuoden 2025 jäsenmaksu 40 euroa. Kassan tarjoaman turva työttömyyden varalle on identtinen niin ns. kassan yksilöjäsenille kuin ammattiliiton kautta kassan kuuluville.
Työttömyysturvaa voi halutessaan täydentää ammattiliittojen järjestämillä lisäpalveluilla, kuten lakimiespalveluilla, valmennuksilla ja muilla eduilla, kuten jäsenalennuksilla. Jos sinulla on kysyttävää jäsenyydestä meillä, autamme mielellämme. Tervetuloa meille jäseneksi!

Sari Benford
jäsenpalveluasiantuntija
” Merenrannalla joogava asiantuntija, joka käy kesäkeikoilla ulkomailla”
