Siirry sisältöön
Haku
Kirjaudu Openettiin
Haku
Finanssivalvonta on vahvistanut kassan uudet säännöt 13.06.2022. Muutosten myötä yhä useampi korkeakoulutettu tai korkeakouluopiskelija voi liittyä kassan jäseneksi. Jos olet jo
kassamme jäsen, ei tämä muutos vaikuta sinuun. Olemme edelleen oikea
työttömyyskassa niin opettajille, tutkijoille, psykologeille kuin koulutusalan
asiantuntijoillekin.

Olemme koonneet uusista säännöistä osan alla olevaan kuvaan. Näiden muutoksien lisäksi, säännöissä on muutamia kohtia myös uudistettu koskien mm. hallinnon ja työvaliokunnan tehtäviä. Uudet säännöt ovat julkaistu kassan kotisivuille.

sääntömuutokset tiivistetysti

Opettajien
Työttömyyskassan uusien sääntöjen mukaisiin jäsenyysedellytyksiin
kokonaisuudessaan pääset tutustumaan täältä: Jäsenyysedellytykset.

Uusien sääntöjen mukaan myös kassan nimi vaihtuu vuonna
2023. Vuoden 2022 loppuun saakka olemme edelleen Opettajien Työttömyyskassa,
jonka jälkeen kassamme nimi muuttuu Opetus ja tiede työttömyyskassaksi.