Käsittelimme ennätysmäärän hakemuksia
Sää kesällä saattaa olla epävakaista, mutta meillä täällä kassassa on suunta selkeästi ylöspäin.
Viikolla 27 eli ajanjaksolla 30.06.-06.07.2025 hakemusten käsittely eteni suunnitellusti, ja kuunvaihteen vuoksi meille saapui yhteensä 1436 hakemusta. Määrä on selvästi korkeampi kuin aiemmilla viikoilla, mikä on tyypillistä kesä–heinäkuun vaihteessa.
Viime viikolla otimme käsittelyyn noin 1100 hakemusta, joista osa on ensihakemuksia ja osa jatkohakemuksia. Käsittelynopeus säilyi hyvässä vauhdissa, ja valmiiksi saatiin 1184 hakemusta, joka on ennätysmäärä tänä kesänä. Käsittelyaika on tällä hetkellä alle 2 viikkoa ensihakemuksissa.

Moni hakemus odottaa lisäselvitystä
Jos vielä odotat päivärahaasi, tarkista Openetin viestit-osio ja päätökset. Jos hakemuksessasi on puutteita, pyydämme ensisijaisesti puuttuvaa liitettä viestillä. Jos hakemuksesi kohdalla lukee, odottaa lisäselvitystä mutta emme ole pyytäneet sinulta mitään, ei tarvitse huolestua. Usein pyydämme lisätietoja myös suoraan esimerkiksi palkanlaskijaltasi tai työvoimaviranomaiselta, jotta hakemus saadaan ratkaistua nopeasti.
Mistä apua kesän hakemiseen?
Olethan jo tutustunut kesäohjeisiimme, josta löydät kattavasti tietoa kesän hakemisesta ja prosesseista.